Blogi: Hölmö-Huub sekoittamassa Schalken paletin

Tietoja

Julkaistu maanantai, 13 helmikuu 2012 14:44

Schalke 04 pääsi Bundesliigan talvitauolle erinomaisissa kyttäysasetelmissa kärjen takana. Suomalaismedian tiukasti seuraama Kuninkaan Siniset talvehti öljyvaltiossa pelaten helpohkoja harjoitusotteluita. Teemu Pukki maalasi, voittoja tuli sumuista sun muista huolimatta, kaikki näytti hyvältä. Nyt on pelattu neljä kierrosta talvitauolta palaamisen jälkeen. Schalke on voittanut noista otteluista ainoastaan kaksi, mutta menettänyt jo viisi pistettä. Tuon viisi pistettä se on nyt perässä sarjaa johtavaa verivihollisa, Dortmundia. Tuloksellisesti, mutta mikä hälyttävintä pelillisesti joukkue on kuitenkin kahdella viime kierroksella näyttänyt sekavalta ryhmältä yksilöitä. Liian usein jalkapallossa tuloksesta koko vastuun joutuu kantamaan valmentaja. Tällä kertaa pääsyyllinen istuu kuitenkin ihan rehellisesti penkin päässä. 58-vuotias hollantilaisvalmentaja Huub Stevens on sekoittamassa Schalken pakkaa pahemman kerran.

Schalke ei menettänyt siirtomarkkinoilla ainuttakaan merkittävää pelaajaa. Se on pikku hiljaa saamassa täysipainoisesti takaisin loukkaantumisista pitkin syksyä kärsineet Cristoph Metzelderin ja Jefferson Farfanin. Sen sijaan joukkue "kaappasi" Hoffenheimista nigerialaishyökkääjä Chinedu Obasin, joka oli ajautunut seurassaan epäsuosioon myöhästeltyään jatkuvasti treeneistä. Pelaajistossa tapahtuneet muutokset eivät siis voi selittää joukkueen nyt alkanutta ja ennustukseni mukaan loppukauden kattavaa alamäkiliukua.

Pitkin syksyä varsinkin Pukin peliajasta puhuttaessa kävi ilmi, että Schalke pelaa kahdella eri taktiikalla. Vierasotteluissa ja etukäteen kovemmaksi arvioituja vastustajia vastaan joukkue pelasi 4-2-3-1 -taktiikalla, jossa espanjalaisikoni Raul pelasi kymppipaikalla Klaas-Jan Huntelaarin takana. Toisessa hyökkäävämmässä taktiikassa Raul pelasi kärkiparin takana, ja tällöin Teemu Pukki oli usein avauksessa. Kahden taktiikan käyttö ei toiminut aivan toivotulla tavalla syyskaudella, sillä Schalke hävisi lähes järjestäen kaikille päävastustajilleen, vaikka se on materiaaliltaan esimerkiksi Mönchengladbachin kanssa vähintään samalla viivalla.

Talven ensimmäisissä otteluissa Stevens on sekoittanut palettia yhä enemmän. Kotiottelussa Mainzia vastaan hän juoksutti kentälle samaan aikaan Obasin, Raulin, Huntelaarin sekä syksyllä lähes ilman peliaikaa olleen Ciprian Marican. Jalkapallon tulevaisuuden taktiikka on aseteltu numeroissa muodostelmaan 4-6-0, mutta Stevensin versio tästä on viime viikkoina ollut 6-0-4. Lopputuloksena oli viihdyttävää päästä päähän jalkapalloa, jota Schalke hallitsi. Joukkueen kenttätasapaino oli kuitenkin niin heikko, että Mainz onnistui purkamaan paineen totaalisesti usein saatuaan pallon. Lopputuloksena 1-1.

Lauantain kärkikamppailuun Gladbachia vastaan Schalke ilmestyi taas uudessa muotissa kentälle. Avauksessa jatkoi edelleen Obasi, Raul ja Huntelaar, joiden lisäksi Stevens oli valinnut koko Schalke-uransa muiden kanssa aivan eri sivulla olleen Jose Manuel Juradon. Taas kentällä siis samanaikaisesti neljä 99%:sti hyökkäysorientoitunutta pelaajaa. 30 minuutin kohdalla jälleen surkealla kenttätasapainolla pelannut Schalke oli 3-0 tappiolla. Oheisesta koosteesta voi huomata varsinkin Galdbachin upean 2-0 -maalin kohdalla kuinka Schalke käytännössä puolustaa kuudella ja hyökkää neljällä. Tällaisella repeytyneellä kenttäryhmityksellä ei voi pelata tällä tasolla futista, varsinkaan Saksassa. http://www.youtube.com/watch?v=-_2LBvt0AVk

Meitä suomalaisia tietenkin kiinnostaa ennen kaikkea Teemu Pukin tilanne. Stevensin oma hankinta Obasi on pelannut jokaisessa ottelussa saapumisensa jälkeen. Ilman sinivalkoisia lasejakin on sanottava, että nigerialaiskärki on ollut todella heikko. Kenttäryhmityksessä vasemmalla mystisen alhaalla pelannut hyökkääjä ei ole saanut yhtään mitään aikaan. Jotain Stevensin jalkapallofilosofiasta kertoo valitettavasti se, että Obasi on täsmälleen sitä missä Pukki on heikko, eli vahva fyysisesti kaksinkamppailuissa ja kohtalaisen hyvä päällä. Mystistä on myös syksyn koomailleen Marican lisääntynyt luotto. Jalkapallomaailmassa vaan asiat eivät aina mene pelkkien pelisuoritusten perusteella. Marica on maineensa ja statuksensa Stuttgartissa luonut Bundesliigahyökkääjä, jonka pelaamattomuus olisi uhka sekä joukkuehengelle että mieheen asetetulle taloudelliselle panokselle. Pukki sen sijaan on Suomesta verrattain halvalla hankittu jokerikortti, jonka penkittäminen tai muualle lainaaminen on huomattavasti yksinkertaisempi asia. Vaikka Raulin ja Huntelaarin asema onkin melko vakaa, on näyttöpaikkoja Schalke-fanien suosikille varmasti luvassa. Stevens ei ole maailman johdonmukaisin peluuttaja, ja ajautuminen edes jonkinlaiseen kriisiin tai tappiputkeen toisi varmasti Pukillekin mahdollisuuden näyttää osaamistaan. Lisäksi hollantilaisluotsilla on mielestäni raukkamainen tapa haukkua omia pelaajiaan mediassa, ja tämä johtanee vielä konflikteihin valmentajan ja tiettyjen pelaajien välillä.

Kaikki on toki vielä auki Schalken kevään osalta. Seuraavaksi joukkue saa tärkeän helpon pelin väliin, kun se kohtaa Eurooppa Liigassa Viktoria Plzenin. Stevensin historia ei kuitenkaan puolla Köningsblaun nousua mestaruustaisteluun. Kuten ei muuten Schalkenkaan historia. Stevens ymmärtää hollantilaisena jalkapallonsa, ja saa joukkueensa pelaamaan ajoittain erittäin tehokasta ja viihdyttävää jalkapalloa. Edelleen hollantilaisena mies on kuitenkin äärimmäisen vaikea persoona, jonka on uransa aikana ollut vaikea sietää painetta. Nimekkäistä ja suurista seuroista huolimatta miehen ainoa mestaruus on Itävallan pääsarjasta Salzburgin peräsimestä. PSV, HSV, Hertha Berlin ja Schalke jo kertaalleen aikaisemmin ovat osoittautuneet miehelle liian painealttiiksi ympäristöiksi. Sama on valitettavasti edessä nytkin.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Blogi: HJK luomassa Suomen sisäiset siirtomarkkinat

Tietoja

Julkaistu sunnuntai, 22 tammikuu 2012 14:44

HJK luomassa Suomen sisäiset siirtomarkkinat

Suomalaista futista on totutun lohduttoman pitkän talven aikana värittänyt Toni Kolehmaisen mahdollinen siirto TPS:stä hallitsevan mestarin HJK:n riveihin. Myös muita nimiä on yhdistetty Klubiin, ja siirtospekulaatiot ovat olleet kaiken kaikkiaan tervetullut lisä suomifutiksen mediakenttään.

Myös aikaisemmin on talvella tietenkin kohistu ja kuhistu pelaajien siirroista. Veikkausliigassa onnistuneet ovat ilmoittaneet Ilta Sanomissa että etsivät lähtökohtaisesti ulkomailta uutta seuraa. Vaille jatkosopimusta jääneet tai tahallaan sopimuksettomiksi jättäytyneet pelaajat ovat kaikessa hiljaisuudessa siirtyneet uusiin seuroihinsa, joista on sitten saatu A4-tiedote väsättyä siirron varmistuttua. Täysin uusi on kuitenkin tilanne, jossa liigan sisällä toinen joukkue havittelee toisen sopimuksenalaista pelaajaa useamman sadantuhannen siirtosummalla.

Kuten totesin, tilanne on tervetullut jo pelkästään medianäkyvyyden ansiosta. Talvi on suomifutista seuraavalla, ja myös pelaajille, aivan käsittämättömän pitkä. Liigacup ja harjoitusottelut eivät riitä pitämään lajia pinnalla, varsinkin kun ainoat pisteet jaetaan talvella monilla paikkakunnilla halli- ja kenttävuoroista johtuen arkipäivien keskellä, vailla yleisöä ja mediaa, puutteellisissa olosuhteissa. Suomifutiksessa on tapana vertailla siihen mitä maailmalla tehdään. Eurooppalaisissa huippusarjoissa pre-season on ensinnäkin pituudeltaan 1/4 siitä mitä se on Suomessa. Mutta ei alkavan kauden kiimaa esimerkiksi Englannissa tai Espanjassakaan luoda harjoituspelejä katsomalla. Lähes kaikki joukkueet leireilevät tai tekevät fanipohjan kasvattamiseksi kiertueita kaukana kotikaupungeistaan. Sen sijaan pinnalla pysytään varsin merkittävästi siirtomarkkinoiden avulla. Kesän huhumyllyä ja pelaajien osto- ja myyntimarkkinoita kutsutaan esimerkiksi sumuisilla saarilla Silly Seasoniksi. Ja tällä kaudella Suomessa on ollut historian ensimmäinen Silly Season.

Toki sarjan sisäisiä siirtoja on tapahtunut rahan kanssa ennenkin, lähinnä kiitos Hjallis Harkimon FC Jokereiden. Noista vuosista ollaan kuitenkin tultu pitkälle ja niin suomalaiset kuin kansainvälisetkin siirtomarkkinat ovat muuttuneet. Veikkausliigaan pitäisi mielestäni ehdottomasti saada sisäiset siirtomarkkinat, jossa liikkuisi nimenomaan raha ja erilaiset pykälät esimerkiksi jatkosiirrosta saatujen rahojen jakamiseen. Se mahdollistaisi pienempien seurojen realistisen toimimisen kasvattajaseuroina, enkä nyt puhu ainoastaan pääsarjan pienemmistä joukkueista vaan myös Ykkösen ja Kakkosen seuroilla olisi porkkanaa tehdä laadukasta juniorityötä mikäli siirroissa liikkuisi oikeasti raha. Esimerkiksi rohkeasti nuoria peluuttavan Jaron on melko epärealistista olettaa pystyvänsä talousalueeltaan kasvattamaan edes verrattain säännöllisesti ulkomaille suoraan siirtyviä pelaajia. Sisäiset siirrot ja niiden poikimat jatkosiirrot toisivat selkeästi lisää rahaa siihen onnenpyörään, josta liigaseurojen on budjettinsa revittävä. Samalla ne jakaisivat rahaa tasaisemmin, ja näin parantaisivat kollektiivisesti seurojen ja joukkueiden tasoa olosuhteista pelaajamateriaaleihin.

Lähes kaikissa huippusarjoissa on myös oma hierarkiansa. On vuodesta toiseen mestaruudesta ja mitaleista pelaavat joukkueet, on ylempi ja alempi keskikasti, ja on putoamista vastaan taisteleva porukka. Suomessa näin ei ole, ja näen yhdeksi suurimmaksi syyksi sisäisten siirtomarkkinoiden alkeellisuuden. Voi tietenkin kyseenalaistaa onko tällaisesta hierarkiasta mitään hyötyä, ja onko hierarkian puuttuminen toisaalta myös syynä siirtomarkkinoiden puuttumiseen. Tällä hetkellä Suomessa on kuitenkin hankala tehdä pitkällä tähtäimellä suunnitelmia, ja jatkuvuutta ei juurikaan ole, kun viime kauden hopea voi muuttua tämän kauden yhdeksänteen sijaan ilman että joukkue alisuorittaa. Myös pelaajien on vaikea sitoutua seuroihin pitkällä tähtäimellä, kun mitään takeita ei ole millainen joukkue on vuoden päästä käsissä. Mielestäni hierarkian syntyminen pakottaisi seuroja nostamaan tekemisen laatua. Yksittäinen onnekas pelaajalöytö Afrikasta tai yhden kauden älytön riskisatsaaminen ei saisi riittää mitalikolmikkoon kiilaamiseen. Veikkausliigan “tikapuilla” ylöspäin kiipeäminen pitäisi olla huomattavasti hankalampaa. Toki myös esimerkiksi Ruotsissa tai Tanskassa käy välillä niin, että kärkipäähän povattu seura putoaa sarjasta tai sarjanousija voittaa mestaruuden, mutta ne ovat lähes aina perinteisesti suuria seuroja joilla on lähes aina imua pelaajamarkkinoilla. Suomessa ei tällä hetkellä ole perinteisesti suuria seuroja kuin HJK ja pienellä varauksella TPS. Honka sen sijaan on onnistunut taistelemaan kärkipäässä muutaman kauden putkeen, ja onkin hyvä esimerkki seurasta joka on tehnyt pitkään oikeita asioita ja sillä onnistunut nousemaan ylemmän korin joukkueeksi.

Rehellisyydessä Suomen sisäisistä siirtomarkkinoista ollaan vielä kaukana. Kolehmaisen siirto ei välttämättä koskaan toteudu, kuten ei toteutunut Honka-pelaajien siirrotkaan. HJK kärsii samasta asiasta kuin Chelsea äkkirikastumisensa jälkeen; muut tietävät että siellä on millä mällätä, joten hintapyyntöjä hilataan hieman ylemmäs. Voi myös olla että HJK:n pullisteleva lompakko on kertaluontoinen tapaus, sillä tuskin joka kausi myydään kahta pelaajaa Bundesliigaan. Myös siirtomarkkinoiden säännöissä ja hengessä on vielä paljon oppimista. Antti Muurinen ei voi haastattelussa listata jokaisesta liigaseurasta kiinnostavia pelaajia, ja pelaajien pitää oppia vastaamaan poliitikkomaisesti verivihollisen kiinnostuksesta kyseleville toimittajille. Minkään seuran tarkoitus ei myöskään tule olla kasvattaa HJK:lle pelaajia tai tukea Klubin euromenestystä. Potentiaaliset plussat sisäisistä siirtomarkkinoista ovat kuitenkin nähdäkseni valtavat, ja niiden syntyminen veisi Veikkausliigan mielenkiinnoltaan ja ammattimaisuudeltaan lähemmäksi Allsvenskania näin alkajaisiksi.

Mietitään vaikka case-Kolehmaisesta eräänlainen skenaario: HJK ostaa Kolehmaisen ja maksaa 500 000 euroa TPS:lle + 30% seuraavasta siirrosta. TPS käyttää rahoista 200 000 ostaakseen Simon Skrabbin Jarosta ja Matias Ojalan AC Oulusta, molempiin siirtoihin liittyy vastaavanlainen jatkosiirtopykälä. Kolehmainen siirtyy vuoden päästä Groningeniin 1,2 miljoonalla eurolla. 2014 Skrabb siirtyy Fulhamiin 600 000 eurolla ja 2015 AIK ostaa Ojalan 500 000 eurolla. Tapauksessa mukana olleille seuroille on tullut rahaa seuraavasti: HJK +300 000e, TPS +700 000e, Jaro +300 000e ja AC Oulu +250 000e. Ei ihan huonoja rahoja.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Blogi: Mustan hevosen musta todellisuus

Tietoja

Julkaistu keskiviikko, 01 helmikuu 2012 12:44

Mustan hevosen musta todellisuus

Vasta 1968 itsenäistynyt maa, pinta-alaltaan yksi pienimmistä Afrikassa. Vain 676 000 asukasta, ja ensimmäiset jalkapallon arvokisat ikinä. Heti kovasta lohkosta jatkoon kotikisoissa, taakse jäi mm. kova Senegal. Hurmioituneet kuvat katsomosta isäntien tehdessä maalin. Päiväntasaajan Guinean taival Afrikan Mestaruusturnauksessa vaikuttaa klassisen sympaattiselta “musta hevonen” tarinalta. Totuudessa ei kuitenkaan ole mitään sympaattista.

Cup of Nationsissa on ihan oikeitakin sympaattisia tarinoita. Yllättäen karsinnoista kisoihin edennyt Niger meinasi joutua perumaan osallistumisensa maassa vallitsevan kuivuuden takia. Kuivuusjakso on ajanut köyhän maan vieläkin ahtaampaan tilanteeseen, itse asiassa niin ahtaaseen että maan hallitus joutui säätämään teleoperaattoreille ylimääräisen veron jotta rahat joukkueen valmistautumiseen, varustukseen, matkoihin ja majoitukseen pystyttiin maksamaan.

Päiväntasaajan Guinea on Afrikan mittakaavalla todella rikas maa. Maan bruttokansantuote on samalla tasolla joidenkin eurooppalaisten maiden kanssa, ja vielä vuonna 2004 maan talouskasvu oli maailman (!) nopeinta. Tästä kiitos kuuluu mittaville öljylöydöille. Maa on entinen Espanjan siirtomaa, ja sen virallinen kieli on edelleen espanja ja 93 %:a maan asukkaista on kristittyjä. Leikillään voisi heittää että PT Guinea on Afrikan Norja. Molemmat sijaitsevat mantereidensa länsireunalla ja valtameren rannalla. Yhtäläisyydet loppuvat kuitenkin karulla tavalla.

Öljyrahat eivät ole nallekarkkien tapaan menneet maassa ihan tasan. Pieni eliitti jakaa suurimman osan kakusta, ja rahat tuntuvat mystisesti katoavan ulkomaille ilman että kansalaiset näkevätkään niitä. Kaiken takana on maan presidentti Teodoro Obiang. Muanmar Gaddafin kukistumisen jälkeen Obiang on Afrikan pitkäaikaisin hallitsija. Reiluja vaaleja ei maassa ole järjestetty moneen vuoteen, ja korruptio on rikoksen sijaan maan tapa. Obiang, joka on leikattu useasti kuviin kotijoukkueen tehdessä maalin, omistaa mm. 11 ökyautoa ja 13 presidentin huvilaa ympäri maata. Pojistaan Obiang on sijoittanut yhden urheiluministeriksi ja yhden maatalousministeriksi. Urheiluministerinä toimiva isänsä täyskaima tienaa virallisten lähteiden mukaan 7000 dollaria kuukaudessa, mutta omistaa mm. ökyhuvilan Malibussa, oman yksityisjetin ja 2 miljoonan dollarin arvosta Michael Jacksonin muistoesineitä. Kun tästä nousi poru päätti herra urheiluministeri luvata joukkueelleen miljoonan dollarin voittobonuksen ja 20 000 dollaria per maali.

Siinä missä pieni eliitti nauttii mustan kullan hedelmistä, elää valtaosa päiväntasaajanguinealaisista alle köyhyysrajan tuloilla eli vähemmällä kuin 2 dollaria päivässä. Yli puolella ei ole mahdollisuutta puhtaaseen veteen tai koulunkäyntiin. Myöskään kisoista tavallinen kansalainen ei pääse nauttimaan, sillä lippu kovalla rahalla uudistettujen stadionien lehtereille kustantaa aivan liikaa. Obiang on saanut kiitosta parantamalla infrastruktuuria maassa. Yli 80% teistä on nyt asfaltoitu. Maassa vierailleet Guardianin toimittajat ihmettelivät absurdeja kolmen kaistan valtateitä ja tyhjiä rakennuksia. Mitä hyötyä on valtateistä jos suurimmalla osalla ei ole varaa autoon?

Myöskään pelaajat eivät ole kansan syvien rivien edustajia tai sankareita. Maajoukkue on koottu Espanjassa syntyneistä pelaajista, joilla on jokin riittävä sukuyhteys Päiväntasaajan Guineaan. Turnaus on presidentti Obiangin mukaan ennen kaikkea näyteikkuna houkutella ulkomaalaisia sijoittajia maahan. Sen takia maan edustusjoukkue ei saa epäonnistua. Tämä johti espanjalaispelaajien yhä tarkempaan ja järjestelmällisempään etsimiseen, jonka lopputuloksena kisoissa pelaa joukkue jossa harvan pelaajan kotimaa on Päiväntasaajan Guinea, ja joista vain kourallisella on edes 10 maaottelua. Joukkueen varakapteeni Juvenal, joka itsekin on syntynyt Espanjassa mutta jolla on aito kontakti maahan päiväntasaajanguinealaisen isänsä kautta totesi haastattelussa että häviäisi mielummin PT Guineasta kootulla joukkueella monta nolla, kuin voittaa espanjalaisella joukkueella.

Päiväntasaajan Guinean tarina tekee minut surulliseksi. On käsittämätöntä että maailmassa on ihmisiä jotka ostavat itselleen huvilan Malibusta, samalla kun kotimaassa jota tämän ihmisen pitäisi johtaa, on yksi maailman korkeimmista lapsikuolleisuuksista. Aika vaikeaa on myös toivoa maan joukkueelle menestystä. Sinänsä viattomat pelaajat toimivat presidentti Obiangin lähettiläinä voittaessaan pelejä ja saadessaan maalle lisäjulkisuutta. Suurin osa näistä pelaajista ei välttämättä tämän turnauksen jälkeen enää koskaan palaa maahan. Aidot päiväntasaajanguinealaiset pelaajat olisivat voineet tuoda esille haastatteluissa perheidensä ja sukulaisten surkeita oloja. Joku viisas sanoi joskus, että maailmassa on kaksi asiaa jotka voivat yhdistää kansoja kautta maailman: jalkapallo ja musiikki. Toivon sydämeni kyllyydestä, että pallopeleistä jaloin kiinnittää maailman huomion Päiväntasaajan Guinean epäkohtiin. Se olisi mittaamattomasti suurempi voitto kuin yksikään isäntämaan joukkueen saavuttama tulos.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Blogi: Jalkapallo ja tiede

Tietoja

Julkaistu maanantai, 02 tammikuu 2012 14:44

Elokuvateattereissa pyörii tällä hetkellä mielenkiintoinen urheiluelokuva, Moneyball. Se kertoo miehestä joka mullisti ammattilais-baseballin tilastotieteeseen perustuvilla pelaajahankinnoillaan. Perusidea on, että mies teki omat hänen mielestään merkitykselliset tilastot, joiden perusteella sitten hankki pelaajia joita muut joukkueet olivat hylkineet. Halvoista pelaajista kasvoi sitten sarjan paras joukkue. Tässäkin blogissa käsitelty Stefan Szymanskin ja Simon Kuperin teos Soccernomics käsittelee kyseistä edelläkävijää muutaman luvun verran.

Urheilutiede on yksi potentiaalisimmista tieteenaloista, ja jalkapallo taas urheilulajeista suosituin. Tästä huolimatta jalkapallo ja tiede eivät ole mikään toisiinsa kovin usein liitettävä pariskunta. Jalkapalloa on kuitenkin tutkittu tieteellisesti, ja uskon että tieteellinen läpimurto on itse asiassa käsillä juuri nyt. Esimerkiksi Moneyball-elokuvan esikuvan oppeja käyttää valmennukseensa mm. Jurgen Klinsmann. Myös Liverpoolin omistaja John W. Henry on tilastojen suuri ystävä, ja esimerkiksi Jordan Henderson ja Steward Downing hankittiin sillä perusteella että miehet olivat viime kaudella kaksi eniten keskityksiä tuottaneet pelaajat.

Yleistajuista kirjallisuutta on kuitenkin suuren yleisön saatavilla vielä kovin vähän. Itse tutustuin muutama viikko sitten fyysikko Ken Brayn kirjoittaman kirjan How to score. Science and the beautiful game. Jos haluaa tieteellisestä kulmasta kirjoitetun pintaraapaisun aiheesta, kannattaa harkita kirjan lukemista, muuten en välttämättä suosittele. Ennen kaikkea fyysikkona Bray maalaa jalkapallon tulevaisuuteen mm. sekajoukkueet ja paitsion poistumisen sääntökirjasta, jälkimmäinen kun lisäisi kirjoittajan mukaan taktisia vaihtoehtoja peliin. Muutenkin lähinnä hymähdyksiä aiheuttaa tutkimuskohteiksi valitut “jalkapallon peruselementit”: laukaus, pusku ja heitto.

Yksi itsestään selvistä tutkimuskohteista on jalkapalloon liittyvä fyysinen puoli. Pelaajien liikkumista on tutkittu jo 1960-luvulta saakka, ja viime vuosien teknologian kehitys on kiihdyttänyt tätä suuntausta entisestään. Jokaiselle jalkapalloa tv:stä säännöllisesti seuraavalla lienevät tuttuja tilastot eri pelaajien juoksumatkasta ottelun aikana. Näissä ei sinänsä ole mitään uutta; eniten liikkuvat keskikenttäpelaajat ja vähiten hyökkääjät. Kaloreita laskeville mielenkiintoinen luku saattaa olla 90 minuutin ottelun aikana kulutettava energiamäärä, joka on 1700 kilokaloria. Tosin tässä on kyse hieman vanhentuneesta tutkimuksesta, ja on todettu että nykyään pelaajat liikkuvat noin 30% enemmän joten kulutuskin on varmaan +30%. Jokaiselle pelaajalle jopa masentava tilasto saattaa olla se, että liikutusta matkasta jokainen pelaaja on pallon kanssa keskimäärin ainoastaan 2%. Eli esimerkiksi kymmenen kilometrin taivaltamisesta ottelussa 9,8 km sujuu ilman palloa. Tämä saattaa tosin olla myös siunaus, sillä tutkimuksissa on havaittu pallon kuljettamisen vaadittavan 7% normaalia juoksua tai hölkää enemmän energiaa.

Liikkumisen lisäksi on tutkittu eri peliryhmityksiä ja niiden mahdollisuuksia hyökkäys- ja puolustussuuntaan. Yleensä menetelmänä on käytetty jokaisella pelaajalla olevien syöttösuuntien määrää, joka taas on laskettu ynnäämällä pallollisesta pelaajasta 40m säteellä olevat pelaajat. Tällä tavalla laskettaen parhaaksi muodostelmaksi on saatu 4-4-2, jossa syöttösuuntia on yhteensä 66. Myös ylöspäin tai hyökkäysalueelle pelattaessa 4-4-2 takaa parhaat mahdollisuudet. Henkilökohtainen mielipiteeni tällaisesta tutkimuksesta ei ole kovin positiivinen. Ensinnäkin on olemassa pelaajia, kuten Andrea Pirlo, joka pystyy syöttämään käytännössä jokaiselle kentällä olevalle oman joukkueen pelaajalle. Toiseksi ryhmitysten ajatteleminen liikkumattomina yksikköinä jossa etäisyydet ovat vakiot on juuri sellainen tieteellinen sovellutus, joka ei jalkapalloon sovi.

Vielä tätäkin vaarallisempia tutkimuksia on toki olemassa. Englannissa 1970-luvun lopussa tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin että 80% maaleista syntyy alle kolmella syötöllä. Kun tähän yhdistettiin tieteelliset faktat siitä, että pallonmenetyksestä omalla alueella seuraa valtaosa takaiskumaaleista, ja että maaleista suurin osa tulee rangaistusalueen sisäpuolelta, saatiin Englannissa aikaan aukoton päätelmä että pallo on toimitettava mahdollisimman nopeasti pois omalta puolustusalueelta ja mahdollisimman suoraan vastustajan rangaistusalueelle. Tämä suuntaus päättyi oikeastaan vasta kun menestynyt Brian Clough totesi että: “Jos jalkapalloa olisi tarkoitus pelata ilmassa, Jumala olisi pistänyt maalitolpat taivaalle”. En sinänsä epäile tutkimuksen tuloksia, mutta esimerkiksi pallonriisto tai syöttöjen määrä on aika alaston luku yksinään. Tutkimuksessa tuskin otettiin huomioon tilanteita jossa pallo oli saatu syöttelemällä hyökkäysalueelle ja näin saatu nostettua oma joukkue kokonaisuudessaan sinne, sitten kun pallo menetettiin oli alueella paljon omia pelaajia ja se saatiin heti riistettyä takaisin, ja sitten tästä mahdollisesti seurasi maali alle kolmella syötöllä. Eli pallon kiskominen pitkänä suoraan vastustajan rangaistusalueen lähettyvillä roikkuvan yksinäisen hyökkääjän päähän ei olisi ihan oikea tulkinta tästä tilanteesta, mutta sellaisen tulkinnan tutkimus kuitenkin mahdollisti. Joka tapauksessa olisi mielenkiintoista nähdä vuoden 2012 versio tästä tutkimuksesta. Tai vaikka pelkästään Barcan osalta. “Suurin osa maaleista tulee 22 syötön jälkeen”, ja tämän jälkeen Stoke hinkkaisi lyhytsyöttöpeliä.

Kaikkien mielenkiintoisin tieteenala liittyen jalkapalloon ja urheiluun on mielestäni urheilupsykologia. Kaikenlaiset mielikuva- ja rentoutusharjoitukset ovat jo melko tuttuja ajatuksia suuremmallekin yleisölle. Samaan kastiin menee motivointi ja joukkuehengenkohotus harjoitukset. Nykyään suurimmilla seuroilla on palkkalistoillaan jonkinlainen urheilupsykologi. Näin ei kuitenkaan ollut muutama vuosikymmen sitten vaikka psykologian vaikutus urheilusuoritukseen olikin yleisesti tunnustettu. Ainakin Englannissa psykologia liitettiin vahvasti mielenterveyteen ja psykologit rinnastettiin terapeutteihin. Brasilian maajoukkueella oli kuitenkin jo vuoden 1958 MM-kisoissa oma pykologinsa mukana. Vaikka turnaus päättyi Brasilian kultajuhliin sitä tuskin voidaan lukea psykologin ansioksi, sillä kyseisen herran mielestä tähtipelaaja Garrinchaa ei missään nimessä olisi voinut peluuttaa koska hän on henkisesti lapsen tasolla. Urheilupsykologiaan liittyy kuitenkin paljon muutakin mielenkiintoista, jopa avoimia kysymyksiä. Oletteko esimerkiksi miettineet koskaan minkä takia joukkueiden voimasuhteet muuttuvat niin paljon koti- ja vieraskentillä? Kyseessä on kuitenkin kentällä lähes identtisistä olosuhteista, eikä pelkkä pukuhuoneen tuttuus tai yleisön kannustus selitä voimasuhteiden heilahtelua niin rajussa mittakaavassa.

Paljon on tutkittu myös potkun fysiikkaa. Varsinkin vapaapotkun fysiikka ja pallon lentorata on kiinnostanut varsinkin fyysikkoja jo pitkään. Mitään uutta ei jalkapalloa joskus pelanneille ole tutkimusten havainnoissa kierteiden vaikutuksessa pallon lentorataan, tai jalan osumakohdan vaikutuksessa pallon kierteeseen. Tiede pystyy kuitenkin selittämään esimerkiksi Cristiano Ronaldon vapaapotkut, jotka ensisilmäyksellä näyttäisivät nimen omaan rikkovan fysiikan lakeja. Jalan osumakohdan saaminen pallon painopisteen kohdalle, eli mahdollisimman keskelle, aiheuttaa sen lähtemisen liikkeelle täysin kierteettömänä. Alakierre pallossa rikkoo ilmanvastusta ja saa pallon lentämään säännöllisellä lentoradalla, kun taas yläkierre saa pallon putoamaan melko ennalta-arvoitavasti. Sen sijaan täysin kierteettömästi lentävä pallo putoaa yllättävämmin ja paljon jyrkemmin kun liike-energia häviää ilmanvastukselle. Lisäksi se “leijailee” helpommin myös sivuttaissuunnassa. Fysiikka-puolesta kiinnostuneille voin suositella Gastrolin tuottamaa “Cristiano Ronaldo tested to the limit”-pätkää, joka löytyy youtubesta.

Tämän tekstin perusteella ei uskoisi, että tiede on tulossa vahvasti jalkapalloon. Siellä se kuitenkin väijyy jo kulman takana, mm. teknologian muodossa. Maalilinjan ylittämisestä kertovaa älypalloa on jo testattu alle 17-vuotiaiden MM-kisoissa, ja myös paitsioiden ratkaisemiseen on suunniteltu vastaavia ehdottomia keinoja. Kaikkein kouriintuntuvimmin se näkyy kuitenkin uusien nuorten akateemisesti kouluttautuneiden valmentajien esiinmarssina. Jose Mourinhon ja Andres Vilas Boasin johdattama joukkio ratsastaa rajattomalla tiedolla, joissakin tapauksissa jopa täysin ilman oman pelaajauran tuomaa kokemusta. Portugalilaisluotsien menestys antaa ainakin vahvaa osviittaa siitä, että hyväksi jalkapallovalmentajaksi ja samalla lajin piinkovaksi asiantuntijaksi voi myös kouluttautua.

Tiede kehittyy nykypäivänä kovempaa tahtia kuin koskaan, eikä se ole vielä sanonut viimeistä sanaansa jalkapallonkaan saralla.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.