Blogi: EM-kisojen lohkoarvonnat farssi jo ennen arvontoja
- Tietoja
- Julkaistu lauantai, 19 marraskuu 2011 14:44
UEFA julkaisi “arvontakorit” joulukuun toisena päivänä suoritettaviin Puolan ja Ukrainan vuoden 2012 jalkapallon EM-kisoihin. Jo ennen lohkojen arvontaa voidaan arvontojen todeta olevan aikamoinen farssi, joka vääristää rehellistä kilpailua rumalla tavalla.
Suoraan sanottuna en muista, onko EM-kisojen arvonnat suoritettu aikaisempinakin vuosina samankaltaista protokollaa noudattaen. Tällä kertaa siis joukkueet jaettiin neljään koriin UEFA:n antamien “kerrointen” mukaan. Ainakaan itselläni ei ole noista kertoimista tai niiden perusteista minkäänlaista tietoa, enkä sitä myöskään löytänyt UEFA:n sivuilta. Lisäksi ykköskorissa ovat isäntämaat, joista Puola on asetettu A-lohkoon korkeimmin rankatuksi joukkueeksi ja Ukraina vastaavalla tavalla D-lohkon ykkösjoukkueeksi.
UEFA:n “kertoimet” herättävät siinä mielessä hieman ihmetystä, että niillä ei tunnu olevan hirveästi tekemistä yleensä maajoukkueita maaotteluiden perusteella arvioivan FIFA-rankingin kanssa. Olen aina ollut sitä mieltä ettei FIFA-ranking kerro juuri mitään maajoukkueiden välisistä voimasuhteista, mutta ainakin se perustuu vedonlyöjälle tuttuihin ja kiistämättömiin tuloksiin ja tilastoihin joukkueiden pelaamista maaoteluista. UEFA-kertoimet ovat sen sijaan nostaneet kakkoskoriin Venäjän, joka FIFA-rankingin mukaan olisi EM-kisojen viidenneksi huonoin maa. Yksi syy Venäjän korkealle rankkaamiseen voisi olla viime EM-kisojen menestyksen painottaminen. Salaliittoteoreetikot taas voisivat kuvitella että syynä on se, että varsinkin Ukrainaan odotetaan runsaasti venäläisiä kisaturisteja, jolloin kisaisännille edullista olisi Venäjän joukkueen mahdollisimman hyvä menestys. Saa nähdä osuuko Venäjälle sattumalta sellainen alkulohko jonka ottelut pelataan Ukrainassa…
Suurin kärsijä tästä hieman hämärässä sijoitussysteemissä on Tanska. Danish Dynamite majailee maailman kattojärjestön listassa peräti sijalla 10., tasoissa Argentiinan kanssa, mutta silti se on rankattu arvonnoissa neloskoriin. Tanskan alapuolella FIFA-rankingissa olevista maista Venäjä, Ruotsi ja Kroatia on rankattu sitä parempiin koreihin.
Lohkojako ja hämärät rankkaukset vääristävät valitettavasti kilpailua. Jos arvonta menee pahasti metsään voi tuloksena olla niin epätasaisia lohkoja, ettei se ole enää mielekästä turnauksen kulun kannalta. Mahdollisia lohkoja ovat mm. A-lohko: Puola-Venäjä-Kreikka-Irlanti ja samaan aikaan esimerkiksi C-lohko voisi olla: Espanja-Saksa-Portugali-Tanska. Totta kai kaikki joukkuuet on lyötävä mikäli haluaa lähteä pokaali mukana kotimatkalle, mutta syöhän se valitettavasti kisojen tasoa ja mediahuomiota mikäli esimerkiksi Portugalin ja Cristiano Ronaldon pelit päättyvät alkulohkoon.
Jokaisissa kisoissa ja turnauksissa on luonnollisesti myös oma unelmafinaalinsa. Tämän turnauksen Federer-Nadal on luonnollisesti Espanja-Saksa. Maat ovat pelanneet moraaliset finaalit kaksissa edellisissä arvokisoissa, vaikka 2010 Etelä-Afrikan MM-kisoissa kyse olikin vasta välierästä. Hollanti on rankattu maailman toiseksi parhaaksi jalkapallomaaksi, mutta Saksa löi sen viikolla vaivatta 3-0 harjoitusottelussa. Nämä kaksi maata ovat tällä hetkellä niin maajoukkuejalkapallossa kuin omilla tavoillaan myös seurajoukkuepuolella ne, jotka määrittävät tulevaisuuden jalkapallon suuntaa. Espanja hallitsee nyt, mutta Saksa tulee oman ennustukseni mukaan lähivuosina ohi. Näiden kahden maan kohtaaminen alkulohkossa olisi tietenkin mielenkiintoista mutta samalla äärimmäisen turhaa. Sitä voisi verrata tilanteeseen, jossa kaksi maailmaa hallitsevaa raskaansarjan nyrkkeilijää kohtaisi ottelussa, jonka voittaja pääsee otteluun jonka voittaja pääsee haastamaan maailmanmestaruudesta. Tietysti maiden osumisella samaan lohkoon olisi omat puolensa, sillä silloin ne eivät voisi kohdata toisiaan uudestaan ennen finaalia. Tällöin taas kärsijä olisi tässä tapauksessa D-lohkon voittaja, joka saisi vastaansa puolivälierissä jomman kumman näistä.
Tässä vielä nuo UEFA-kertoimen mukaiset arvontakorit (suluissa FIFA-Ranking):
Kori 1: Ukraina (58), Puola (64), Espanja (1), Hollanti (2)
Kori 2: Saksa (3), Italia (6), Englanti (7), Venäjä (13!?)
Kori 3: Kroatia (12), Kreikka (8), Portugali (8), Ruotsi (14)
Kori 4: Tanska (10), Ranska (15), Irlanti (25), Tshekki (47)
Käytännössä siis Tanskan pitäisi olla kolmoskorissa yhdessä Venäjän kanssa, Portugalin tai Kreikan kakkoskorissa ja Ruotsin neloskorissa. Itse en ainakaan keksi Venäjän sijoittamiselle mitään järkevää syytä. Jos FIFA:a epäillään MM-kisojen järjestäjämaiden päättämisessä enemmän tai vähemmän suoraan korruptiosta, on vaikea uskoa lapsenomaisesti UEFA:nkaan hyvyyteen tässä asiassa. Toivottavasti saadaan kuitenkin suht tasaiset kisat, hyvä turnaus, ja unelmafinaali!


