Punteracademy
Seuraa Punteracademya Facebookissa Seuraa Punteracademya Twitterissä

Suomelle hyvä tulos Unkarista

Unkari - Suomi 0-0 (0-0)

Huuhkajat päätti karsinnat 0-0 -tasapeliin Ferenc Puskas -stadionin jäähyväisottelussa. Ottelu itsessään oli tyypillinen panoksettomien joukkueiden kohtaaminen, joissa molempien suurin lataus oli purkautunut jo Ruotsi-otteluun, Suomella hyvään esitykseen kotikentällä, ja Unkarilla tulokseen, joka tarkoitti EM-kisahaaveiden hautaamista.

Positiivista Suomen kannalta oli se, että vastoin aikaisempia karsintaotteluita isompia vastaan Mixu Paatelaisen valmennuksessa, tällä kertaa kyettiin ottamaan tulos, vaikka peliesitys oli ehkä heikoin. Se on askel erittäin hyvään suuntaan, sillä pitää muistaa, että Unkarilla oli alla viiden ottelun voittoputki, jonka aikana kaatui mm. Ruotsi samaisella Puskas -stadionilla. Kaiken kaikkiaan ottelu oli tasainen, lukuun ottamatta ensimmäisen jakson viimeistä kolmannesta, jolloin Unkari pääsi hallitsemaan peliä Suomen sortuessa helpohkoihin pallonmenetyksiin. Nämä pallonmenetykset ovat kuitenkin rohkean pelitavan hinta, ja ottelun tasaisuus kertoo jotain Suomen nykyjoukkueesta; vaikka Huuhkajilla ei ollut paras päivä, oli se loppujen lopuksi lähempänä kolmea pistettä kuin 65% ennakkosuosikki Unkari.