Veikkausliigassa mielenkiintoisia tuloksia
- Tietoja
- Julkaistu maanantai, 17 lokakuu 2011 08:00
Veikkausliigassa pelattiin tänään päätökseen kierros numero 30, joten joukkueilla on pitkää kautta jäljellä tämän jälkeen enää kolmen ottelun verran. Taistelu mitaleista käy edelleen kuumana, mutta taulukon molemmissa päissä homma alkaa olla viimeistä silausta vaille selvä.
Mestarijoukkue HJK pelasi pääkaupunkiseudun paikallisottelun hyvässä iskussa olevaa Honkaa vastaan. Tapiolassa pelatussa ottelussa ei ollut kauden aikaisempien derbyjen kaltaista latausta, sillä HJK oli varmistanut jo ennakkoon suhteellisen selvältä vaikuttaneen mestaruutensa edellisillä ottelukierroksilla. Honka aloitti pelin hyvin, ja siirtyi johtoon 22. minuutilla Dudun ohjatessa Nicholas Otarun laukauksen jälkeisen paluupallon maaliin lähietäisyydeltä. Molemmilla joukkueilla oli mahdollisuuksia tehdä lisäosumia, mutta tauolle siirryttiin kotijoukkueen 1 - 0 johdossa.
Toiselle puoliajalle HJK tuli paremmalla intensiteetillä kuin ensimmäiselle, ja 60. peliminuutin kohdalla joukkue sai vihdoin kaipaamansa tasoitusosuman. Teemu Pukin ja Berat Sadikin varjossa jo toisakymmentä Veikkausliigaosumaa pääsi tuulettamaan kylmäpäinen viimeistelijä Akseli Pelvas, joka sijoitti pallon Tomi Maanojan ohi Hongan maalin vasempaan alanurkkaan.
Ottelun viimeinen 30. minuuttia mentiin tasavahvasti päästä päähän, mutta kovimman intensiteetin puuttuessa molemmat joukkueet olivat suhteellisen tyytyväisiä 1 - 1 pistejakoon pitkän kauden päätteeksi. HJK saa keskittyä nauttimaan mestaruudesta ja upeasta kaudestaan, kun Honka joutuu edelleen koville mitalitaistelussa jossa se yrittää pitää JJK:ta ja TPS:aa selkänsä takana kamppailussa pronssisista mitaleista.
Muut kierroksen tulokset voi lukea alapuolelta:
Veikkausliiga / Kierroksen 30 tulokset:
Honka - HJK 1 - 1 (1 - 0)
RoPS - TPS 3 - 1 (1 - 0)
JJK - VPS 1 - 2 (0 - 1)
MYPA - KuPS 1 - 0 (1 - 0)
IFK Mariehamn - Jaro 5 - 2 (2 - 0)
Inter - Haka 1 - 1 (0 - 0)


