Punteracademy
Seuraa Punteracademya Facebookissa Seuraa Punteracademya Twitterissä

Danish Dynamite

Vuonna 1992 Tanskan kuuluisa "Danish Dynamite" -joukkue sijoittui toiseksi karsintalohkossaan. Karsintaprosessi oli myrskyinen mm. Laudrupin veljesten kieltäydyttyä punavalkoisen paidan kantamisesta valmentaja Richard Möller Nielsenin puolustavan taktiikan takia. Lopulta huono alku maksoi lahjakkaalle joukkueelle lohkovoiton, ja silloisessa karsintasysteemissä se tarkoitti tylysti rannalle jäämistä Ruotsin EM-kisoista. Vain 10 päivää ennen kisojen alkua UEFA sulki Jugoslavian tunnettujen poliittisten syiden takia kisoista, ja ystävyysotteluun valmistautuva Tanska otti vapaaksi jääneen paikan kisoista. The Rest, as they say, is history. Peter Schmeichelin ja maajoukkueeseen saman vuoden keväänä palanneen Brian Laudrupin johdolla punavalkoinen dynamiitti vei koko turnauksen kaatamalla matkalla mm. hallitsevan Euroopan mestarin Hollannin ja hallitsevan Maailman mestarin Saksan.

20 vuotta on kulunut, ja ensi kesänä uusi punavalkoinen dynamiitti matkustaa Puolaan ja Ukrainaan toistamaan vuosikymmenten takaista menestystä.

Tällä kertaa menestys ei tulisi yhtä suurena yllätyksenä. Tanska oli karsinnoissa yksi vakuuttavimmista joukkueista, voittaen lohkonsa ennen äärimmäisen vahvaa Portugalia. Morten Olsenin miehistö aloitti valmistautumisensa kaatamalla Ruotsin, joka myöhemmin tänään kaataa Englannin. Vanhalla kunnon junnufutis-logiikalla laskettuna Tanska on parempi kuin Ruotsi, joka on parempi kuin Englanti, joka voitti vajaa viikko sitten Espanjan. Leikki leikkinä, Tanska on äärimmäisen kova pala kenelle tahansa ensi kesänä.

Vuoden 92 veroisia huippuyksilöitä ei Tanskalla ehkä tänä vuonna ole, mutta äärimmäisen tasainen ja kurinalainen joukkue. Suurimpina timantteina Ajaxissa hurjaa korkoa kasvava tulevaisuuden Laudrup Christian Eriksen, sekä Palermossa loistanut toppari Simon Kjaer. Ei pidä unohtaa myöskään valmentaja Olsenia. Jos Möller Nielsenin Tanska tunnettiin puolustavasta taktiikastaan, on Olsen tehnyt kymmenen vuoden aikana Tanskasta myös hyvin hyökkäävän joukkueen. Olsenin Tanska on aina luottanut laitapelin voimaan, eikä vähiten sen takia että joukkueella on ollut käytössä Jesper Grönkjaerin ja Dennis Rommedahlin kaltaisia vauhtikoneita. Edellä mainituista jälkimmäinen on edelleen mukana maajoukkueryhmässä.

Tanska on tällä hetkellä Skandinaavian ykköshevonen. Sen liiga on Norjan ohella rahakkain, mutta öljyvaltiota selvästi tasokkaampi. Maajoukkueessa onkin monia kotimaan liigan pelaajia, asia jota ei tule lukea heikkoudeksi. Tanskan SAS-liigan joukkueet pelaavat joka vuosi säännöllisesti Euroopan kentillä, ja kaikki varmasti muistavat viime kauden, jolloin "Tanskan Rosenborg" FC Kööpenhamina eteni Mestareiden Liigassa sensaatiomaisesti jatkoon. Tällä kaudella maalla ei ole edustajaa herkkusieniliigassa, mutta Eurooppa-liigassa edustus on vahva. SAS-liiga on myös erinomainen ponnistuslauta Saksan ja Hollannin sarjoihin.

Olemme aikaisemmin punteracademyblogin puolella pohtineet syitä sille, miksi jokin maa pärjää nyt tai tulevaisuudessa jalkapallon käsittämättömän kovassa kilpailussa toisia paremmin. Usein puhutaan väestömäärästä, mutta sijainti on mielestäni tärkein kriteeri. Aikaisemmin käyttämäni vertauskuva siitä, miksi suurin osa maailmaa mullistaneista keksinnöistä on tehty Keski-Euroopassa selittää tämänkin. Tanska on hyvässä paikassa, välittömästi kulttuurin kehdon yhteydessä, ja lisäksi se on tietynlainen risteyskohta, sillä Tanskasta on vielä teitä eteen päin. Tietoa tulee Tanskaan ja sitä mielellään tuodaan Tanskaan, sillä Tanska on ensimmäinen linkki skandinaviaan jossa yleensä on alalla kuin alalla kiitettävästi tieto-taitoa. Esimerkiksi Suomesta ei valitettavasti Euroopasta katsottuna ole tietä tai kontakteja enää mihinkään uuteen tuntemattomaan. Lisäksi on syytä korostaa että Tanska on tiiviisti kiinni siinä koneistossa, joka tuottaa jopa Espanjaa enemmän tulevaisuuden kannalta hyödyllistä jalkapalloneroutta. Maantieteilijät kutsuvat tätä koneistoa Saksaksi.

Kun Huuhkajat 45 minuutin kuluttua kohtaa Tanskan, kannattaa siis katsella normaalia tarkemmalla linssillä myös vastustajan tekemisiä. Ei kannata huolestua jos ja kun punvalkoinen dynamiitti voittaa puolustuskokeiluja tekevän Suomen helposti, sillä tässä on allekirjoittaneen ensimmäinen valinta ensi kesän mustaksi hevoseksi.